Edesmenneet:

FI M VA Miniatyr Urania (Nekku)

Nekku oli ensimmäinen pitkäkarvainen mäyräkoirani, jonka ostin Miniatyr-kennelistä Kemistä kesällä v 2000. Nekku oli syntyjään kääpiömäyräkoira, mutta siirrettiin täysikasvuisena kaniinimäyräkoiraksi. Nekun näyttelymenestys oli aluksi vaihteleva, mutta v.2003 se sai kolme sertifikaattia kolmesta peräkkäisestä näyttelystä. Muuton ja muiden elämänmuutosten takia Nekun koepalkintona oli pitkään ainoastaan MEJÄ-kokeen AVO3, joka ei riittänyt valionarvoon, mutta tämä korjaantui v. 2009, jolloin Nekku starttasi elämänsä toisessa MEJÄ-kokeessa saaden AVO1-palkinnon ja valioitui lopulta 9 vuoden kypsässä iässä. Nekku oli hyvin itsetietoinen mäyräkoira ja hyvin suuressa määrin "yhden miehen (tai oikeastaan naisen )koira". Nekku sai elämänsä aikana neljä pentuetta: Flammean kennelin E- , F-, I- ja K-pentueet ja eli hiukan yli 14 vuoden ikään . Nekun jälkeläisistä meillä on edelleen Elektra eli "Blondi", jonka isä on C.I.B &C.I.E. Kuuran Red Calibra.

FI M VA Flammean Fabula (Lara)

Lara oli Nekun tytär sen toisesta pentueesta, isänä EE JMVA Mokomakin Nuutti Neliveto. Lara oli kaniinimäyräkoiraksikin pieni, mutta voimakas persoonallisuus. Lara oli ulkomuodollisesti mahdollisesti parhaita koiriani, se sai vaadittavat kolme sertifikaattia vain viidellä näyttelykäynnillä ja PIKA-koe meni läpi ensi yrityksellä. Lara on L-, N-, S- ja Y-pentueiden emo. Se menehtyi traagisesti viimeisen pentueensa synnytyksessä tehtyyn keisarileikkaukseen, myös kaksi pennuista oli kuollut. Sisarpuoli Blondi hoiti henkiin jääneet kaksi pentua luovutusikään, ja meille jäi niistä toinen, Yavanna eli Nanna. Sen lisäksi meillä on sijoituksessa Laran tytär Sibylla eli Candy. Toinen tytär Lenore eli My oli myös sijoituksessa ja on jo synnyttänyt yhden pentueen (V-pentue).

Flammean Nebula (Minni)

Minni oli Laran tytär, N-pentueen ainoa pentu. Minni oli vielä emoaankin pienikokoisempi ja yhtä erikoinen persoonallisuus. Se oli sijoituskoiramme ja ehti käydä muutaman kerran näyttelyssä, parhaana tuloksena ERI, sekä silmä- ja polvitarkastuksessa, ennen kuin se alle kaksivuotiaana menehtyi tavattoman äkilliseen maha- ja suolistotulehdukseen.

Flammean Quadrille (Iines)

Iines oli Murun (Webstar´s Golden Starlight) ensimmäisen pentueen ainoa narttupentu. Sen liikunnallinen kehitys oli hyvin hidasta, ilmeisesti sillä oli jonkinlainen synnynnäinen selkäydinkanavan ahtautuma. Pidimme sen kuitenkin ja toivoimme sen kuin ihmeen kaupalla ajan mittaan korjautuvan, mutta toivo osoittautui turhaksi ja Iines oli pakko lopettaa vähän yli kaksivuotiaana, kun sille alkoi ilmaantua kipuja liikkumisen yhteydessä.

Fajna Dlugie Cudo (Pipsa)

Pipsa tuli meille kesällä 2014 pentuna Puolasta Dlugie Cudo -kennelistä. Pipsan isä on kaniinimäyräkoira ja emo pieni kääpiömäyräkoira, molemmat ovat olleet hyvin voittoisia niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

Pipsa saavutti lyhyeksi jääneen elämänsä aikana sertifikaatin ja VSP-sijoituksen Botniahallissa Vaasan KV-näyttelyssä 2015. Toivoimme Pipsasta arvokasta lisää niin näyttely- kuin jalostuspuolellekin. Valitettavasti Pipsa menehtyi tapaturmaisesti ennen kuin sen ura ehti kunnolla alkaakaan.

Flammean Drakaina (Momo)

Momo oli ensimmäinen meillä syntynyt ruskealaikullinen kääpiömäyräkoira. Se oli Vipen ja Ronin pentueesta. Lyhyeksi jääneen elämänsä johdosta se ei ehtinyt sen paremmin näyttelyihin kuin terveystarkastuksiinkaan. Se oli Doriksen pentuesisar. Momo oli yhteisomistuksessa vanhimman tyttäremme, Hennan, kanssa.

Valitettavasti Momo menehtyi tapaturmaisesti 30.11.2015, vain 11 kk:n ikäisenä.


| Kotisivulle |